Riikka Seppälä, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, korostaa neuromoninaisuuden moninaisuutta ja sen vaikutusta yksilön arkeen. Neuromoninaisuudessa on kyse aivojen tavasta jäsentää maailmaa eri tavalla, ja siihen kuuluvat esimerkiksi ADHD, autismikirjo ja oppimisvaikeudet. Seppälä nostaa esiin erityisesti tyttöjen ja naisten alidiagnosoinnin ongelman, sillä monien diagnoosikriteerien pohja on miesten käyttäytymismalleissa. Diagnoosin viivästyminen voi johtaa moniin ongelmiin, kuten mielenterveyden häiriöihin ja ulkopuolisuuden tunteeseen. Vanhemmilla on usein ratkaiseva rooli näiden haasteiden tunnistamisessa, ja tärkeää on myös koulujen ja terveydenhuollon ammattilaisten syvempi ymmärrys neuromoninaisuudesta.

• Neuromoninaisuus kattaa kognitiivisia erilaisuuksia, kuten ADHD, autismikirjo, oppimisen ja hahmottamisen haasteet, OCD ja Tourette.
• ADHD ja autismi esiintyvät päällekkäin jopa 50-70 % tapauksista, mikä tekee diagnosoinnista haastavaa.
• Diagnostiikka on historiallisesti perustunut poikien ja miesten käyttäytymismalleihin, mikä vaikeuttaa erityisesti tyttöjen ja naisten tunnistamista.
• Tyttöjen ja naisten neuropsykiatristen diagnoosien, kuten ADHDja autismikirjon häiriöiden, alidiagnosointi on yleistä.
• Autismikirjon nuorista naisista jopa 80 % on ilman diagnoosia, ja ADHD-diagnoosin saavat tytöt keskimäärin vasta 30-vuotiaana.
• Diagnoosin viivästyminen altistaa mielenterveyden häiriöille, päihdeongelmille ja ulkopuolisuuden tunteelle.
• Neurokirjon lapsilla haasteet voivat ilmetä mm. aistiherkkyyksinä, univaikeuksina, siirtymätilanteiden hankaluuksina ja tunteiden säätelyn ongelmina.
• Opettajien rooli on kriittinen neuropsykiatristen haasteiden tunnistamisessa, mutta isot luokkakoot ja opettajien kuormitus vaikeuttavat tätä.
• Neuromoninaisuutta tukevat ympäristöt, kuten selkeä ja ennustettava rakenne, visualisoinnit sekä rauhalliset tilat, hyödyttävät kaikkia oppilaita.
• Neurokirjon aikuisten diagnosointi on lisääntynyt, ja tietoisuus neuromoninaisuudesta purkaa stigmaa.