Vipassana - meditaatiomenetelmä, joka on ollut suurin inspiraationlähteeni avannossa

Joskus minulta kysytään mitä minä teen kun istun avannossa. Vastaan että meditoin ja nyt onkin syytä tarkentaa mitä menetelmää käytän ja miten sen olen oppinut.

Vaimoni Riitta ja minä olimme toisella Vipassana retriitillämme. Viidentenä päivänä kävelytauon aikana pysähdyin kesken askelta. Kaikki asettui kohdalleen, elämän tarkoitus ja ihmisen osa. Kaikki oli kristallinkirkasta, tiesin täsmälleen miten saavutetaan massiivinen henkinen selkeys, mitä piti tehdä ja mitkä ne tarkat askeleet olivat matkalla valaistumiseen. Seuraava ajatus oli kirjoittaa tästä kirjan ja ehdin jopa muotoilla ensimmäisiä lauseita ennen kun seuraava oivallus nousi.

– Sinullahan on vaikka kuinka monta tällaista kirjaa kirjahyllylläsi!
– Kyllä vain, mutta nyt voisin tiivistää kaiken yhteen teokseen.
– Oletko varma, että haluat saastuttaa maailmaa vielä yhdellä tekeleellä?

Näin sisäinen dialogi jatkui tovin, sitten vain nauroin itsekseni. Kymmenen minuuttia vain hykertelin itsekseni. Oivallus oli iskenyt kuin salama kirkkaalta taivaalta mutta heti kun yritin sanallistaa tätä oivallusta, se häipyi yli horisontin iloisesti nauraen. Minua et kiinni saa! Oli vain jatkettava päivän ohjelmaa joka koostui pähkinäkuoressa siitä, että istuttiin hiljaa ja keskityttiin kehon hienovaraisimpiin tuntemuksiin. Tämä tapahtui tunnista toiseen alkaen kello puoli viideltä aamulla ja jatkuen sopivin tauoin kello yhdeksän saakka illalla. Mieli kirkastui päivä päivältä mutta prosessi oli työläs ja kesti aikansa. Perinne kertoo, että
näin Buddha saavutti valaistumisensa aikoinaan.

Hyppään nyt kuusi vuotta eteenpäin ajassa. Istun saunassa vietettyäni puoli tuntia avannossa Helsingin Allas Sea Poolilla. Mieleni on täynnä rauhaa joka koostuu tyhjyydestä. Nämä 30 minuuttia avannossa ovat antaneet minulle samankaltaisen ymmärryksen kokemuksen kuin viisi intensiivistä meditaatiopäivää. Toisaalta, olihan minulla takanani jo kolme kymmenen päivän retriittiä ja 16 vuotta säännöllistä harjoittelua, joka mahdollisti sen, että pystyin istumaan tyynesti 30 minuuttia kylmässä. Pitäisiköhän minun kutsua tätä Vipassana meditaation seuraavaksi tasoksi?

Vipassana on kuulunut minun ja vaimoni päivittäisiin rutiineihin joulukuusta 2003, jolloin osallistuimme ensimmäiselle retriitillemme. Inspiraatio tähän tuli kahdelta astangaopettajaltani, Frank Kappakselta ja edellä mainitulta Lino Mieleltä. He olivat niin vakuuttuneita menetelmän erinomaisuudesta, että emme voineet muuta kuin kokeilla sitä.

Vipassanaa opetetaan kymmenen päivän retriitillä missä istutaan hiljaa kukonlaulusta kello yhdeksän saakka illalla. Ensimmäiset kolme päivää menee siihen että pelkästään tarkkaillaan tuntemuksia nenän alueella, aluksi vain tuntemusta siitä kun ilma virtaa sisään ja ulos. Se on kuin tylsyyden olympialaji. Kun pääsimme varsinaiseen menetelmän käsiksi neljäntenä päivänä, huomasin, että tästä löytyi kaikkien meditaatioiden yhteinen nimittäjä. Olin tästä vaan niin iloinen. Menetelmä esitteli minulle asiat jotka olivat olleet nenäni edessä koko ajan. Vipassanassa on vain kaksi tärkeätä asiaa mihin pyrkiä:

Opi tuntemaan kehon aistimuksia oli ne sitten karkeat tai hienovaraiset.
Säilytä tasapainoinen mieli reagoimatta näihin miellyttäviin tai epämiellyttäviin aistimuksiin.

Tunteiden myrskyt puhaltavat kun elämä on dramaattisessa vaiheessa, tämä on selvää. Aistimusten vaihtelut ovat paljon hienovaraisemmat ja jäämme helposti niiden alitajuisiksi vangeiksi.
– Magnus Appelberg

Teininä harjoittelin uintia ja tutustuin läheisesti kehon tuntemuksiin väsymyksestä, rauhallisuudesta, jännityksestä ja rentoutuksesta. Toiset näistä tuntemuksista olivat hyvin tervetulleita kun toisia taas yritin välttää. Rento onnellisuus oli jotain mistä pitää kiinni kun taas kolottava väsymys oli jotain mistä oli päästävä eroon. Oli tuntemuksia joita halusin kokea ja oli tuntemuksia joista mieluummin halusin irti.

Haluan lisää on ajatus joka ilmestyy usein, ainakin silloin kun syön. Nyt riittää, ajattelen usein jos satun olemaan ostoskeskuksessa ruuhka-aikana. Toisaalta takerrun johonkin ja toisaalta pyrin välttämään erilaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Niin kuin tunteiden tasolla on olemassa vuoristorata löytyy vastaavanlainen hienorakeisemmalla tasolla.

Tunteiden myrskyt puhaltavat kun elämä on dramaattisessa vaiheessa, tämä on selvää. Aistimusten vaihtelut ovat paljon hienovaraisemmat ja jäämme helposti niiden alitajuisiksi vangeiksi. Huomaan tämän esimerkiksi kun saan impulssin santsata lisää jälkiruokaa. Se on toive toistaa ihanaa makeata aistimusta joka hivelee kitalakea ja saa sielun soimaan duurissa. Vipassanan ydin on pitää mieli tasapainossa suosimatta mitään erityistä aistimusta.

Ei ole kyse itsensä kiduttamisesta vaan kaiken katoavaisuuden hyväksymisen harjoituksesta.

– Anicca, anicca…..kaikki muuttuu!

Aina kun istun avannossa kuulen S.N. Goenkan äänen kaikuvan päässäni niin kuin lukuisissa Vipassana retriittien istunnoissa ja kylmä kokemus saa uuden merkityksen. Ei ole kyse itsensä kiduttamisesta vaan kaiken katoavaisuuden hyväksymisen harjoituksesta. Aina kun selitän tätä vaimolleni hän hymyilee ja sanoo, niin kulta. Vielä en ole saanut häntä mukaan kylmään. Hänen mielestä voidaan tehdä vaikka mitä kunhan vesi on vähintään 32 astetta, sen alle hän kieltäytyy osallistumasta.