Apua aivoille, hermostolle ja iholle – Alfalipoiinihapon tehokkain muoto – R-lipoiini

Artikkelin toimittaja: Birgit Stenroos

Puhti poissa? Iho ryppyilee? Muisti pätkii..

Alfalipoiinihappo on monipuoliseksi antioksidantiksi osoittautunut aine, jota kutsutaan englanniksi Alpha lipoic acid (ALA). Se tunnetaan myös nimellä tioktiinihappo (Thioctic acid). Se on tunnettu jo 1930-luvulla ”perunan kasvutekijänä”. Se eristettiin vuonna 1957, mutta vasta 1990-luvun lopusta lähtien se on tullut tunnetuksi myös ravintolisänä. Alfalipoiinihappo on elimistölle elintärkeä D-vitamiinin kaltainen aine. Elimistö muodostaa sitä jonkin verran, mutta iän myötä, juuri silloin kuin sitä eniten tarvittaisiin, tämänkin aineen muodostus heikkenee. Alfalipoiinihaposta on runsaasti tutkimuksia ja sen on todettu mm. lisäävän energiantuotantoa, tasapainottavan sokeriarvoja, nuorentavan ihoa ja suojaavan aivoja sekä hermostoa.

Mistä alfalipoiinihappoa saa?

Alfalipoiinihappoa tarvitaan solujen energian tuotannossa. Kasveissa joiden lehdissä on mitokondrioita on myös alfalipoiinihappoa: perunat (erikoisesti makea peruna), pinaatti, parsakaali, tomaatit ja porkkanat. Punainen liha (erikoisesti sydänlihas) ja maksa sisältävät runsaasti alfalipoiinihappoa. Jotta elimistön päivittäinen tarve saataisiin ainoastaan ravinnosta, tulisi syödä edellä mainittuja ruokia kilokaupalla päivässä. Lisäravinteilla voidaan tehostaa omaa tuotantoa.

Alfalipoiinin eri muodot

 Alfalipoiinihapossa on kaksi muotoa: R-lipoiinihappo (R-ALA) ja S-lipoiinihappo (S-ALA). Luonnollinen R-muoto on moninkertaisesti tehokkaampi kuin S-muoto. Viime vuosikymmeninä on ravintolisissä käytetty yleisimmin R- ja S-isomeerin sekoitusta, jossa on vain 50 % luonnollista, tehokasta R-muotoa. Markkinoiden tehokas uutuus on Biomedin R-Lipoiinihappo-valmiste joka sisältää ainoastaan biologisesti aktiivista R-muotoa. Yhdysvaltalainen tutkija Lester Packer on ollut arvostettu tämän aineen johtava tutkija maailmassa. Hän on todennut, että kroonisten rappeutumissairausten ennaltaehkäisyssä ja hoidossa alfalipoiinihapolla on merkittäviä vaikutuksia. Alfalipoiinihapon vaikutukset ovat erityisesti diabeteksessa ja sydän- verisuonitaudeissa nykyään tunnettuja. On laajalti tiedossa, että Saksassa lääkärit ovat jo vuosikymmenien ajan määränneet rutiinisti diabeetikoille alfalipoiinihappoa.

Alfalipoiini pystyy tehokkaasti vaikuttamaan hermoston vaurioiden tapahtumiin pysäyttäen ja estäen vaurioiden ketjureaktioita.

Miten se hyödyttää verensokeritasapainoa?

Alfalipoiinihappo lisää glukoosin imeytymistä lihaksissa ja parantaa insuliinin tehoa säädellen glukoosin vapautumista maksasta.  Näihin tehtäviin osallistuvat monet elimistölle välttämättömät hivenaineet, mm. magnesium, kromi ja vanadiini alfalipoiinihapon rinnalla. Alfalipoiinihappo säätelee positiivisesti verensokeria estäen haitallisen sokeroitumisilmiön kehittymistä (glykaatio), joka on diabeteksen syntytapahtumassa tautia lisäävä reaktio ja johtaa diabetekseen liittyvien komplikaatioiden ja lisäsairauksien syntyyn. Monien haitallisten vaikutusten lisäksi glykaatio ilmeisesti nopeuttaa ihon ja koko elimistön vanhenemista altistaen verisuonisairauksille.

Miten se hyödyttää aivoissa?

Hermosolut voivat hyvissä olosuhteissa uusiintua useissa osissa aivoja, myös aivokuoressa. Siellä tapahtuu oppiminen, laajojen kokonaisuuksien hallintakyky ja päätöksenteko. Alfalipoiini pystyy tehokkaasti vaikuttamaan hermoston vaurioiden tapahtumiin pysäyttäen ja estäen vaurioiden ketjureaktioita. Alfalipoiini lisäksi tehostaa hermokasvutekijää  (Nerve Growth Factor= NGF). Jos tätä hermoston kasvutekijää on liian vähän, hermosolujen haarake eli aksoni vaurioituu ja surkastuu. Alfalipoiinilla voidaan jarruttaa hermoston hiljaista tulehdusta ja ohjelmoitua solukuolemaa (apoptoosi). Sitä tarvitaan myös vaurioiden korjauksessa.

Tehokas R-lipoiinihappo

 Biomedin R-lipoiinihappo-valmiste sisältää 150 mg R-lipoiinihappoa/kapseli.

Sopivaksi annostukseksi on suositeltu 100-300 mg alfalipoiinihappoa, joten saat jo yhdestä kapselista suositellun määrän aktiivista muotoa.

Kirjallisuutta:

Kirjallisuusviitteet on pääasiassa kerätty Burt Berksonin kirjasta.

  • Berkson, B. 1998. The Alpha Lipoic Acid, Breakthrough. Three Rivers Press, New York.
  • Baur, A., Harrer, T., et al. 1991. Alpha –lipoic acid is an effective inhibitor of human immuno-deficiency virus replication. Klinische Wochenschrift 69:722-724.
  • Fuchs,J., Schofer, H., et al. 1993. Antioxidant inhibition of thymocyte apopredox state in human immunodefisiensy virus infected patients. Arzneimittel-Forschung 43:1359-1362.
  • Logenov, A., et al. 1989. Pharmacokinetics of lipoic acid preparations and their effects on ATP syntetisis, processes of microsomal and cytosole oxidation in human hepatocytes during lives damage. Farmacol. Toksidol. 53:78-82.
  • Berkson, B. 1979. Thioctic acid in treatment of hepatotoxic mushroom poisoning (letter). New England Journal of Medicine 300:371.
  • Harman, D. 1984. Free-radical theory of aging: the free-radical diseases. Age 7:111-131.
  • Packer, L., et al. 1995. Alpha-lipoic acid as a biological antioxidant. Free Radical Biology and Medicine 19:227-250.
  • Clark,L., et al (1966) Effects of selenium supplementation for cancer prevention in patients with carcinoma of the skin. Journal of the American Medical Association 276:1957-1963.
  • Iimuro, Y., et al.1998. NF kappa B prevents apoptosis and liver dysfunction during liver regeneration. Journal of Clinical Investigation 101 (4): 802-811.
  • Trevithick, J. 1997. Alpha lipoic acid and cataract risk reduction. In Lipoic acid in health and disease, ed. J. Fuchs, L. Packer, and G.Zimmer. Dekker, New York.

Haluatko saada lisää tietoa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista tai vinkkejä miten voit lähteä liikkeelle elämäntapamuutoksessa?

TerveysSummit VIP-jäsenyydellä näet nämä ja kaikki muut yli 500 TerveysSummit-haastattelua, joista saat käytännön vinkkejä ja tietoa oman ja läheistesi hyvinvoinnin edistämiseksi!

Jaa artikkeli myös kaverillesi klikkaamalla alta:

TerveysSummit palaa jälleen syksyllä 21.-27.10.2024. Luvassa vähintään 40 uutta asiantuntijahaastatteluja terveydestä ja hyvinvoinnista. HUOM! Tavallista aikaisempi ajankohta - ilmoittaudu jo tänään! ILMOITTAUDU ILMAISEKSI TÄSTÄ! Haluaisitko nähdä yli 500 TerveysSummit haastattelua HETI ja päästä VIP-yhteisön jäseneksi? Liity VIP-jäseneksi täältä >>

Suositellut artikkelit

Akne tietopaketti

Akne Akne (acne), finnitauti, on talirauhasen tulehduksesta johtuva krooninen ihosairaus, joka erityisesti vaivaa murrosikäisiä. Melkein jokaisella meistä on jossain elämän vaiheessa ollut finnejä joko muutamana…

Eturauhanen kuntoon – Arjen helpot muutokset ja terveelliset vinkit

Kuvittele tilanne: olet viettämässä rentoa iltaa ystävien kanssa, kun tunnet jälleen tutun tunteen – virtsarakko täyttyy, ja on taas pakko etsiä lähin vessa. Toistuva virtsaamistarve voi olla yksi ensimmäisistä merkeistä siitä, että eturauhanen kaipaa huomiota. Vaikka aihe saattaa tuntua kiusalliselta tai kaukaiselta, eturauhasen hyvinvointi on asia, johon jokaisen miehen kannattaa kiinnittää huomiota jo ennen kuin ongelmat alkavat.

Raudanpuutteen luonnonmukaiset ratkaisut: Oireista toipumiseen

Tässä blogipostauksessa keskitymme raudanpuutteen tunnistamiseen, sen yleisimpiin oireisiin, syihin sekä luonnonmukaisiin hoito- ja ehkäisymenetelmiin. Tavoitteenamme on tarjota lukijoille kattava tietopaketti raudanpuutteen ymmärtämiseen ja sen hallintaan luonnollisin keinoin. Käymme läpi, miten ruokavalio, elämäntapamuutokset ja luontaiset lisäravinteet voivat tukea raudan tasapainon ylläpitämistä ja parantaa yleistä hyvinvointia.

Mikrobit, muisti ja elimistön kokonaisuus

Miten mikrobit liittyvät ihmisen muistiin ja immuniteettiin? Mitä haitallisia vaikutuksia tiettyjen bakteerien toksiineilla voi olla elimistöön? Miten mikrobiomiin liittyvät häiriöt, kuten dysbioosi, voivat vaikuttaa terveyteen? Miten mikrobien ja ihmisen väliset vuorovaikutukset voivat vaikuttaa vanhenemiseen ja terveyteen?
Tutustu mikrobien mielenkiintoiseen maailmaan mikrobiologi Elias Hakalehdon johdolla

Heräsikö ajatuksia? Jaa mietteesi ja kommentoi alle. :)