Kehomuisti ei unohda – miten keho suojaa traumaa?

Artikkelin toimittaja: Anita Salo

Voiko trauma elää kehossa, vaikka mieli ei muista? Moni kantaa mukanaan selittämätöntä jännitystä, kipuja tai reaktioita, joiden alkuperä on hämärän peitossa. Kehomuisti on ilmiö, jossa keho säilöö kokemuksia – myös niitä, joita emme pysty tietoisesti muistamaan. Kehon reaktiot ovat usein viestejä menneestä, joka on jäänyt käsittelemättä. Hyvä uutinen on, että näitä jälkiä voi käsitellä ja lopulta vapauttaa.

Kehomuisti ei unohda – miten keho suojaa traumaa?

Voiko trauma elää kehossa, vaikka mieli ei muista? Moni kantaa mukanaan selittämätöntä jännitystä, kipuja tai reaktioita, joiden alkuperä on hämärän peitossa. Kehomuisti on ilmiö, jossa keho säilöö kokemuksia – myös niitä, joita emme pysty tietoisesti muistamaan. Tutkimusten mukaan trauma voi jättää jälkensä autonomiseen hermostoon ja lihaksiin ilman sanallista muistoa (van der Kolk 2014). Kehon reaktiot eivät ole sattumaa, vaan viestejä menneestä, joka on jäänyt käsittelemättä. Hyvä uutinen on, että näitä jälkiä voi ymmärtää, käsitellä ja lopulta vapauttaa

Miten kehomuisti toimii?

Kehomuisti tarkoittaa ilmiötä, jossa keho säilyttää kokemusten jälkiä ilman tietoista muistamista. Se ei ole varsinainen muistijärjestelmä aivoissa, vaan kehon tapa tallentaa reaktioita, tunteita ja toimintamalleja. Esimerkiksi voimakas säikähdys voi jäädä lihasjännityksenä kehoon, vaikka tapahtuma unohtuu mieleltä. Näitä ei tallenneta sanallisesti, vaan ne ilmenevät eleinä, asentoina, hengityksen muutoksina tai välttelykäyttäytymisenä.

Hermoston rooli on keskeinen. Erityisesti autonominen hermosto – sympaattinen ja parasympaattinen järjestelmä – säätelee kehon valmiustiloja. Kun ihminen kohtaa traumaattisen tapahtuman, keho voi siirtyä taistele tai pakene -tilaan tai jähmettyä. Jos keho ei saa purettua tätä tilaa, se voi jäädä päälle. Tällöin keho muistaa vaaran, vaikka tilanne olisi ohi. Tämä ei ole tahallista, vaan biologinen suojausmekanismi, joka voi jäädä jumiin.

Keskushermoston ohella lihakset, sidekudokset ja faskiat voivat kantaa jännitystä ja kireyttä, joka on alun perin ollut selviytymiskeino. Esimerkiksi trauman yhteydessä kehon sulkeutuminen – hartioiden kohoaminen, leuan kiristyminen, vatsan vetäminen sisään – voi jäädä päälle huomaamatta. Tätä kautta kehomuisti vaikuttaa myös ryhtiin, kipuihin ja jopa hengitykseen.

Tutkimuksissa on havaittu, että voimakkaat tunnekokemukset voivat aktivoida samoja kehon alueita uudelleen, vaikka varsinaista muistoa ei olisi (mm. Nummenmaa et al. 2014). Tämä tukee ajatusta siitä, että keho ei vain reagoi sattumalta, vaan kantaa kokemusten leimoja kudostasolla. Kehomuisti on mitattavissa oleva ilmiö, joka näkyy aivokuvissa, sydämen sykkeessä ja lihasjännityksessä (Porges 2011). Kehon viisaus auttaa meitä selviämään, mutta voi myös pitää meidät jumissa, jos emme kuule sen viestejä.

Miten trauma jää kehoon?

Traumaattinen kokemus on tilanne, jossa ihmisen oma selviytymisjärjestelmä ylikuormittuu. Kun näin tapahtuu, keho siirtyy suojatilaan, jossa selviytyminen ajaa kaiken muun ohi. Tämä tila voi syntyä äkillisestä tapahtumasta kuten onnettomuudesta, tai vähitellen, esimerkiksi jatkuvan henkisen laiminlyönnin tai turvattomuuden seurauksena. Trauma ei tallennu kehoon vain tapahtumana, vaan reaktioina, joita ei koskaan saatu vietyä loppuun asti.

Kun hermosto kohtaa vaaran, se käynnistää automaattisesti sympaattisen reaktion: syke nousee, lihakset jännittyvät, hengitys nopeutuu. Jos pakeneminen tai puolustautuminen ei ole mahdollista, keho saattaa jähmettyä. Tämä on niin kutsuttu ”freeze”-reaktio. Jos keho ei pääse purkamaan tätä energiaa turvallisesti, jää tämä tila kirjaimellisesti elämään kudoksiin, lihaksiin ja hermostoon. Siksi monilla traumataustaisilla ihmisillä voi olla kroonista lihasjännitystä, väsymystä tai kipua, jota ei selitä mikään lääketieteellinen löydös.

Mieli toimii eri logiikalla kuin keho. Se voi torjua tapahtuman, sulkea pois muiston tai selittää kokemuksen pois. Tämä on psyyken puolustusmekanismi, joka suojaa ylikuormitukselta. Keho sen sijaan ei selitä – se toimii. Jos keho on kerran oppinut, että jokin tilanne on hengenvaarallinen, se saattaa aktivoida saman reaktion uudelleen, vaikka ympäristö olisi muuttunut. Tätä kutsutaan traumaattiseksi ehdollistumiseksi. Keho reagoi vanhaan uhkaan kuin se olisi tässä hetkessä.

Esimerkiksi traumaattisen synnytyksen kokenut voi jännittää vatsan alueen jatkuvasti tai kokea lantion alueen kipuja ilman syytä – koska keho muistaa synnytykseen liittyneen vaaran. Tutkimukset osoittavat, että trauma vaikuttaa erityisesti aivojen tunnesäätelyyn liittyviin osiin, kuten mantelitumakkeeseen, hypotalamukseen ja vagushermoon (van der Kolk 2014; Porges 2011).

Kehon muistijälki on usein tarkempi kuin mieleen jäänyt muisto. Ihminen saattaa ”tietää” kehollaan, että jokin ei ole turvallista, vaikka järki sanoo muuta. Tämä voi ilmetä epämääräisenä ahdistuksena, väsymyksenä tai fyysisenä kipuna, jota ei osata yhdistää traumaan. Moni jää yksin, koska oireita ei tunnisteta traumaperäisiksi. Kehon viestit eivät ole häiriö, vaan viisas yritys suojella. Ne voivat olla ainoa jäljellä oleva linkki siihen, mitä tapahtui. Siksi niiden kuunteleminen lempeästi ja ilman pakottamista on tärkeä osa toipumista. Mieli voi unohtaa – mutta keho puhuu edelleen.

Ympäristön vaikutus

Kehon kyky toipua ei riipu pelkästään siitä, mitä on tapahtunut, vaan myös siitä, missä ihminen elää nyt. Trauman säilyminen kehossa ei ole pelkkä sisäinen prosessi, vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Jos ihminen joutuu elämään olosuhteissa, jotka muistuttavat alkuperäisestä traumasta – vaikkapa kontrolloivassa parisuhteessa, jatkuvan kiireen keskellä tai kylmässä tunneilmapiirissä – keho ei pääse irrottautumaan hälytystilasta. Se ei saa viestiä: nyt olet turvassa.

Turvattomuus ei tarvitse uusia järkyttäviä tapahtumia uusiutuakseen. Pelkkä sävy, ilme, äänenpaino tai kehon kieli voi aktivoida vanhan reaktion. Erityisen herkässä asemassa ovat ne, jotka eivät ole koskaan kokeneet kehoa turvalliseksi – esimerkiksi varhaislapsuudessa turvaa vailla jääneet. Heidän hermostonsa ei ole koskaan saanut mallia rauhoittumisesta.

Lisäksi kehomuisti voi ulottua paljon syvemmälle kuin omaan elämänhistoriaan. Nykybiologia tunnistaa ilmiön nimeltä epigeneettinen periytyminen, jossa traumaattiset kokemukset muuttavat geenien ilmentymistä – ei itse DNA:ta, vaan sen säätelyä. Tämä tarkoittaa, että vanhempien tai isovanhempien kokemukset voivat siirtyä sukupolvelta toiselle hermoston ja kehon tasolla, vaikka niiden sisällöstä ei puhuttaisi koskaan ääneen.

Tunnettu esimerkki on tutkimus holokaustin selviytyjien jälkeläisistä, joilla havaittiin muutoksia stressinsäätelyyn osallistuvissa geeneissä (Yehuda et al. 2015). Tämä ei tarkoita, että trauma periytyy kohtalona, vaan että keho voi reagoida maailmaan “valmiiksi jännittyneenä” – ilman omaa muistoa. Tässä valossa kehomuisti voi olla biologinen seuraus siitä, miten ihminen on kohdattu – tai jätetty kohtaamatta – sekä oman elämänsä että sukupolvien ketjun aikana.

Miten trauman voi purkaa kehosta – käytännön menetelmät

Kun keho kantaa traumaa, sen vapauttaminen ei tapahdu tahdonvoimalla. Tarvitaan lähestymistapoja, jotka eivät perustu puhumiseen tai ymmärtämiseen, vaan aistimiseen, liikkeeseen ja olemisen tilaan. Menetelmiä on monia, ja tärkeintä on löytää tapa, joka tuntuu kehossa oikealta – ei päässä järkevältä.

Yksi tällainen lähestymistapa on neurogeeninen vapina (TRE). Siinä keho johdatetaan vapinaan, joka muistuttaa eläinten luonnollista tapaa purkaa jännitystä. Vapina ei ole oire, vaan hermoston tapa päästää irti jännityksestä, joka ei koskaan päässyt purkautumaan. Toinen esimerkki on traumainformoitu jooga, jossa liike on alisteinen turvantunteelle, ei suorittamiselle. Liikettä ei pakoteta vaan ehdotetaan – ja keho saa päättää, mihin se on valmis.

Myös hengitystyöskentely on tehokas reitti hermoston tasapainottamiseen. Tietynlainen hengitys stimuloi vagushermoa, joka vaikuttaa suoraan siihen, koetaanko maailma uhkana vai kannattelevana. Kun hengitys saa tilaa, keho voi siirtyä valmiustilasta kohti lepoa ilman, että mieli sanoo sanaakaan.

Mutta joskus paras tapa päästä kehon äärelle on olla täysin hiljaa. Hiljaisuus ei ole vain puhumattomuutta – se on olosuhde, jossa keho vihdoin saa lakata sopeutumasta. Paikka, jossa ei tarvitse analysoida, selittää tai suorittaa. Hiljaisuudessa keho voi kertoa asioita, joita puhe ei tavoita. Se voi hengittää niin kuin se haluaa. Se voi liikkua tai pysähtyä ilman merkityksiä.

Toisinaan ihminen huomaa hiljaisuuden keskellä itkevänsä, vaikka ei osaa sanoa miksi. Tai käsi liikkuu kohti jotain asentoa, jota keho ei ole tehnyt vuosiin. Näissä hetkissä tapahtuu jotain olennaista: keho ottaa tilansa takaisin. Ammattilaiset, jotka ymmärtävät traumaa kehollisena ilmiönä – kuten kehopsykoterapeutit, sensomotoriset terapeutit, fysioterapeutit ja traumatyöhön koulutetut kehotyöskentelijät – voivat tarjota turvaa ja ohjausta silloin, kun keho tuntuu kaoottiselta tai vieraalta. He eivät kysy, mikä sinussa on vikana – vaan miten sinua voi tukea siinä, missä olet.

Vertaistuki on monelle elintärkeä osa toipumista. Ryhmät, joissa saa olla kehoineen, tunteineen ja kokemuksineen ilman selityksiä, voivat olla ensimmäinen paikka, jossa ei tarvitse piilottaa reaktioitaan. Kun toinen nyökkää ymmärtävästi, jotain kehossa rentoutuu – joskus ensimmäistä kertaa vuosiin.

Voit myös puhua ystävälle. Läheisen ei tarvitse osata neuvoa – vain olla läsnä ilman painetta muuttaa mitään. Turva syntyy usein juuri siitä, ettei tarvitse selittää itseään. Joskus turvallinen tila löytyy luonnosta, eläimen läsnäolosta tai kehollisesta luovuudesta – tanssista, maalauksesta, kosketuksesta, hiljaisesta liikkeestä. Jokainen hetki, jossa tunnet itsesi vähän enemmän kotona omassa kehossasi, on jo osa paranemista.

Haluatko saada lisää tietoa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista tai vinkkejä miten voit lähteä liikkeelle elämäntapamuutoksessa?

TerveysSummit VIP-jäsenyydellä näet nämä ja kaikki muut yli 500 TerveysSummit-haastattelua, joista saat käytännön vinkkejä ja tietoa oman ja läheistesi hyvinvoinnin edistämiseksi!

TUTUSTU VIP-JÄSENYYTEEN