Väsymystä, palelua ja infektioita – saatko riittävästi seleeniä?

Artikkelin toimittaja: Anita Salo

Seleeni jää helposti muiden ravintoaineiden varjoon, vaikka elimistö tarvitsee sitä moniin tärkeisiin tehtäviin. Koska mahdolliset puutosoireet ovat epämääräisiä ja muistuttavat monia muita vaivoja, liian vähäinen saanti voi jäädä pitkäksi aikaa huomaamatta.

Seleeni aktivoi hormoneja ja suojaa kilpirauhasta

Seleenin tarina alkaa 1800-luvun alusta, jolloin ruotsalainen kemisti Jöns Jacob Berzelius löysi uuden alkuaineen vuonna 1817. Vasta 1900-luvun puolivälissä tutkijat havaitsivat, että seleeni on elimistölle välttämätön hivenaine.

Euroopan maaperä sisältää keskimäärin huomattavasti vähemmän seleeniä kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikan maaperä. Suomessa tilannetta alettiin korjata 1980-luvulla lisäämällä seleeniä lannoitteisiin, mikä paransi kotimaisten viljojen ja muiden elintarvikkeiden seleenipitoisuutta. Kasvisten ja viljojen pitoisuudet vaihtelevat edelleen kasvupaikan, maaperän ja viljelymenetelmien mukaan.

Kehon seleenin tarve korostuu silloin, kun se on pitkään kuormittunut, sillä seleeniä tarvitaan hapetusstressiltä suojaavien entsyymien toimintaan. Myös imeytymiseen vaikuttavat ruoansulatuksen toiminta, ruokavalion koostumus ja mahdolliset imeytymishäiriöt. Liian vähäinen saanti on siis mahdollinen myös ihmisellä, joka kokee syövänsä monipuolisesti.

Kilpirauhanen sisältää painoonsa nähden runsaasti seleeniä, sillä hivenainetta tarvitaan sekä kilpirauhashormonien aineenvaihduntaan että rauhasen solujen suojaamiseen. Kilpirauhanen tuottaa pääasiassa T4-hormonia, josta muodostuu aktiivisempaa T3-hormonia eri puolilla elimistöä dejodinaasientsyymien avulla. Nämä entsyymit ovat selenoproteiineja, joten riittävä seleenin saanti tukee kilpirauhashormonien muuntumista ja käyttöä kudoksissa.

Kilpirauhashormonien valmistuksessa tarvitaan vetyperoksidia, joka osallistuu jodin liittämiseen hormonien rakennusaineisiin. Kyseessä on kuitenkin voimakkaasti reagoiva yhdiste, joten ylimääräinen vetyperoksidi täytyy hajottaa nopeasti. Seleeniä sisältävät glutationiperoksidaasit ja muut selenoproteiinit osallistuvat tähän suojaukseen ja auttavat ehkäisemään liiallista hapetusrasitusta kilpirauhasen soluissa.

Jos seleenin saanti jää pitkäksi aikaa vähäiseksi, kilpirauhashormonien aineenvaihdunta ja elimistön antioksidanttisuoja voivat toimia tavallista heikommin. Tämä voi osaltaan näkyä väsymyksenä, palelemisena, hitaana olona ja mielialan laskuna – samoina oireina, joita esiintyy myös kilpirauhasen vajaatoiminnassa.

Näin seleeni vaikuttaa vastustuskykyyn

Immuunijärjestelmä tarvitsee seleeniä sekä synnynnäisen että hankitun immuunipuolustuksen toimintaan. Synnynnäinen puolustus reagoi nopeasti elimistöön päätyviin taudinaiheuttajiin, kun taas T-lymfosyytit, B-solut ja vasta-aineet rakentavat tarkemmin kohdennettua ja pitkäkestoisempaa suojaa.

Seleeni vaikuttaa näihin toimintoihin ennen kaikkea selenoproteiinien kautta, sillä ne osallistuvat immuunisolujen aktivoitumiseen, viestintään ja suojautumiseen hapetusrasitukselta.

Luonnolliset tappajasolut eli NK-solut tunnistavat virusten infektoimia ja poikkeavasti toimivia soluja, kun taas T-solut ohjaavat immuunivastetta ja osallistuvat infektoituneiden solujen tuhoamiseen. Näiden solujen toiminta vaatii tarkasti säädeltyä hapetus-pelkistystasapainoa, jonka ylläpitämiseen seleeniä sisältävät entsyymit osallistuvat.

Tulehdus on välttämätön osa puolustautumista, mutta sen täytyy myös rauhoittua, kun uhka on poistunut. Seleeni ei ainoastaan auta käynnistämään immuunivastetta, vaan tukee myös niitä mekanismeja, jotka estävät reaktiota jatkumasta tarpeettoman voimakkaana.

Seleenistatusta on tutkittu myös autoimmuunisairauksien, erityisesti Hashimoton tyreoidiitin, yhteydessä, sillä sekä kilpirauhanen että immuunijärjestelmä tarvitsevat selenoproteiineja. Seleenivaje ei yksin aiheuta autoimmuunisairautta, mutta riittävä saanti tukee immuunijärjestelmän tasapainoa ja kilpirauhaskudoksen suojaamista.

Seleeni tukee sydämen toimintaa

Sydän työskentelee tauotta ja kuluttaa jatkuvasti runsaasti energiaa. Samalla sen soluissa syntyy reaktiivisia happiyhdisteitä, joiden hallintaan tarvitaan toimivaa antioksidanttijärjestelmää. Seleeni kuuluu glutationiperoksidaasien ja tioredoksiinireduktaasien rakenteeseen, ja nämä entsyymit suojaavat sydänlihassoluja liialliselta hapetusrasitukselta.

Solututkimuksessa (Jiang ym., 2020) havaittiin, että seleeni vahvisti sydänlihassolujen glutationiperoksidaasi- ja tioredoksiinireduktaasiaktiivisuutta sekä suojasi soluja hapetusrasituksen aiheuttamilta muutoksilta. Matalien seleeniarvojen ja sydämen toiminnan välistä yhteyttä on tutkittu erityisesti Pohjois-Euroopassa, missä seleenin saanti on monilla alueilla vähäistä.

Tutkimuksessa (Alehagen ym., 2013) seurattiin 443 ruotsalaista 70–88-vuotiasta henkilöä, jotka saivat seleeniä ja koentsyymi Q10ä tai lumelääkettä. Päivittäinen annos sisälsi 200 mikrogrammaa seleeniä ja 200 milligrammaa koentsyymi Q10ä, ja valmisteita käytettiin neljän vuoden ajan. Aktiiviryhmässä sydän- ja verisuoniperäinen kuolleisuus oli seurannan aikana pienempi, sydämen kuormituksesta kertova NT-proBNP-arvo matalampi ja sydämen toiminta ultraäänitutkimuksessa parempi kuin lumeryhmässä.

Vaikutukset eivät välttämättä rajoitu vain sydänlihakseen. Samasta tutkimusaineistosta tehdyssä tutkimuksessa (Alehagen ym., 2021) havaittiin, että seleeniä ja koentsyymi Q10ä saaneilla veren D-dimeeripitoisuus ei suurentunut neljän vuoden aikana samalla tavalla kuin lumeryhmässä. Tulos viittaa siihen, että seleenin ja Q10 yhdistelmä voi tukea myös verisuonten sekä veren hyytymisjärjestelmän tasapainoista toimintaa.

Seleenin merkitys sydämelle perustuu siis useisiin toisiaan täydentäviin tehtäviin. Se osallistuu sydänlihassolujen suojaamiseen, tukee solujen hapetus-pelkistystasapainoa ja auttaa ylläpitämään niitä entsyymijärjestelmiä, joita jatkuvasti työskentelevä sydän tarvitsee. Riittävä saanti on erityisen tärkeää iän karttuessa, sillä samalla sekä elimistön antioksidanttisuoja että koentsyymi Q10 luontainen muodostuminen voivat vähentyä.

Miksi seleenin muodolla on väliä?

Seleenivalmisteet eroavat toisistaan enemmän kuin pakkausten perusteella voisi päätellä. Keskeinen jako kulkee orgaanisten ja epäorgaanisten seleenimuotojen välillä. Muoto vaikuttaa siihen, kuinka tehokkaasti seleeni imeytyy, miten se kulkeutuu elimistössä ja millä tavalla sitä hyödynnetään tai varastoidaan.

Selenometioniini on orgaaninen seleenimuoto, jossa seleeni on liittynyt metioniini-aminohappoon. Elimistö voi ottaa sitä proteiinien rakenteisiin tavallisen metioniinin tilalle, minkä vuoksi osa seleenistä jää kudoksiin myöhempää käyttöä varten. Selenometioniini imeytyy yleensä tehokkaasti ja nostaa veren sekä kudosten seleenipitoisuutta paremmin kuin monet epäorgaaniset muodot.

Seleenihiiva on toinen yleinen lisäravinteissa käytetty lähde. Siinä hiiva on kasvatettu seleenipitoisessa ympäristössä, jolloin se sisältää selenometioniinin lisäksi useita muita orgaanisia seleeniyhdisteitä. Hyvässä tuotteessa seleenin kokonaismäärä ja käytetty raaka-aine ilmoitetaan selkeästi.

Epäorgaanisia muotoja ovat esimerkiksi natriumseleniitti ja natriumselenaatti. Ne imeytyvät suolistosta, mutta niitä ei varastoida proteiineihin samalla tavalla kuin selenometioniinia. Elimistö muuntaa eri seleenimuotoja aineenvaihdunnan kautta yhdisteiksi, joita tarvitaan varsinaisten selenoproteiinien valmistamiseen. Lopputulokseen vaikuttavat myös lähtötilanteen seleenitaso, annos, ruokavalio ja tuotteen koostumus.

Täyden spektrin valmisteessa on monia seleenimuotoja jotka tarjoavat seleeniä useassa aineenvaihdunnallisessa muodossa. Tärkeää on, että valmisteen sisältö tunnetaan, seleenimäärä on tarkoituksenmukainen ja raaka-aine on standardoitu. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA määritteli vuonna 2023 aikuisen pitkäaikaisen kokonaissaannin turvalliseksi ylärajaksi 255 mikrogrammaa vuorokaudessa.

Miten seleenitasoa arvioidaan?

Väsymys, lihasheikkous, tavallista hitaampi palautuminen ja pitkittyvät infektiot voivat liittyä matalaan seleenitasoon, mutta samat oireet sopivat muihinkin tilanteisiin. Lievästi vähäinen saanti voi myös jatkua pitkään ilman selviä merkkejä, sillä elimistö pyrkii käyttämään saatavilla olevan seleenin tärkeimpiin selenoproteiineihin.

Varmin tapa arvioida tilannetta on veren seleenipitoisuuden mittaus. Tulosta tulee verrata tutkimuksen tehneen laboratorion omaan viitealueeseen. Seerumin tai plasman seleenipitoisuus kertoo etenkin viimeaikaisesta saannista, kun taas selenoproteiini P kuvastaa tarkemmin seleenin riittävyyttä elimistön toiminnallisille järjestelmille. Selenoproteiini P tutkiminen ei kuitenkaan kuulu tavallisiin laboratoriokokeisiin.

Seleeniä voi saada laadukkaan lisäravinteen lisäksi esimerkiksi täysjyväviljasta, palkokasveista, siemenistä, sienistä ja pähkinöistä, mutta niiden pitoisuudet vaihtelevat. Brasilianpähkinä tunnetaan erityisen runsaana lähteenä, mutta yksittäisten pähkinöiden välillä voi olla suuria eroja. Myös säännöllisesti käytettyjen monivitamiini- ja kivennäisvalmisteiden sisältö kannattaa tarkistaa, jotta kokonaismäärästä saa realistisen kuvan.

Haluatko saada lisää tietoa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista tai vinkkejä miten voit lähteä liikkeelle elämäntapamuutoksessa?

TerveysSummit VIP-jäsenyydellä näet nämä ja kaikki muut yli 700 TerveysSummit-haastattelua, joista saat käytännön vinkkejä ja tietoa oman ja läheistesi hyvinvoinnin edistämiseksi!

TUTUSTU VIP-JÄSENYYTEEN